maanantai 12. maaliskuuta 2007

I bi dMaija u i chume us Finnland -ensimmäinen päivä orientaatiota ja uusia tuttavuuksia-spass!

Tiedotus: Edelliset kolme tekstiä on kirjoitettu perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina kämpillä, mutta koska erinäisistä syistä en saanut tuolloin vielä nettiä toimimaan, kirjoitin tekstit tietokoneelle ja päivitin nettiin myöhemmin. Kätevää, eikö? Maija aka ”Mese” tunsi olonsa hyvin orvoksi vieraassa maassa ilman nettiä…

Tänään oli siis ensimmäinen päivä orientaatiota ja saksankurssia ja näin eka kertaa muita vaihtareita. Jo juna-asemalla törmättiin Lauraan (Suomesta), Juaniin (Espanjasta) ja Nataliaan (Puolasta), joilla oli sama suunta. Kurssilla on 20 vaihtaria, koko yliopistossa ehkä n. 45, joista 15 opiskelee kauppatieteitä. Suomalaisia kurssilla on 5. Minä ja Ansu siis HSE:stä, Laura ja Minna Jyväskylästä ja Liisa kai Helsingin yliopistosta.
Kurssilla meille opetetaan vähän kaikennäköstä, mutta sen lisäks, että siellä tutustuu muihin vaihtareihin, niin mielenkiintosta on sveitsinsaksa. Tuo otsikon teksti tarkoittaa siis, että Nimeni on Maija ja tulen Suomesta (niillle, jotka ei osaa saksaa tiedoksi, että se kirjotetaan oikeesti Ich bin Maija und ich komme aus Finnland). Melkoisen haastavaa. Sveitsiläiset puhuu siis keskiaikasta saksaa, eli käyttää vanhoja sanoja paljon ja lisäks sanoja enkusta ja ranskasta. Sanat voi olla täysin eri (esim Pyörä= saksaksi Fahrrad = sveitsiksi Velo) ja lisäks niitä lyhennellään (esim in der = ir) ja lisäks sitä puhutaan "laulaen" niin, että on vaikee erottaa, mihin edellinen sana loppuu ja mistä seuraava alkaa. Ois siistiä ottaa sveitsinsaksan kurssi, jos ois aikaa, vaikka se varmaan sekottaakin vaan lisää, kun ei muista, mikä sana on hochdeutschia.
Tuon jälkeen käytiin Danielin johdolla Mensassa (=kouluruokala) syömässä ranskalaisia ja nugetteja. So healthy... Ja hinta on 6,80fr eli jotain 4 euroa. Meillä oli vielä yliopiston pitämä info, minkä jälkeen Inga keksi, että pidetään tänään Tscharnegutissa (toinen asuntoloista, n. 300 metriä mun kämpästä Fellergutista) tutustumispippalot. Sinne siis, sitten kun olen saanut tämän tekstin kirjoitettua.
Tässä kuva yliopiston päärakennuksen edestä Alpit taustalla. Miks pitää käydä luennoilla, kun vois olla snoukkaamassa?
Tässä meitä vaihtareita: Rasa (liettua), Inga (liettua), Ansu, Felicity (australia), minä, Terese (ruotsi) ja Minna (suomi);
Ja tässä vielä kuva yliopiston päärakennuksesta. Vähän eriluokkaa, kun kauppiksen vastaava:

Ei kommentteja: