Selattiin Ansun kanssa perjantaina Lonely Planetia ja todettiin, että aika montaa sveitsiläistä kaupunkia voi kuvata sanoilla kirkko, suihkulähde, vanhoja taloja, joki/järvi. Näin myös Freiburgia tai ranskaksi Fribourgia, jossa kävimme tänään. Matka Bernistä kesti lähijunalla 35 minsaa, InterCitylla vähemmän. Käppäiltiin koko päivä kujia pitkin poikin, välillä samojakin, sillä kaupunki ei ole mitenkään valtava ja sunnuntaina kun ei kaupatkaan ole auki. Asukkaita Freiburgissa on noin 30 000. Kaupungin keskusta on kukkulalla ja sieltä löytyy kauppoja yms. Vanha kaupunki kuitenkin jatkuu joen pinnan tasolle, n. 60 metriä alemmas, jonne menee myös jätevedellä kulkeva Funicular. Me kuitenkin kävelimme sinnekin. Kaupunki on siitä jännä, että joen länsipuolella puhutaan ranskaa ja itäpuolella saksaa. Melko tarkka raja siis. Ranskankielisellä alueella oli vähän kieliongelmia, mutta kyllä siitä selviää ja kaippas ne saksaakin siellä osaa. Valokuvia tuli kaupungista otettua melko paljon uudella kameralla. Tässä teillekin muutama otos.
Kuva jätevedellä kulkevasta funicularista (mikä onkaan suomeks...):
Vaihtoehtoina oli myös miljardit ihanat portaat, joita mekin juoksentelimme ylös alas. Mahtaa paikallisilla mummeleilla olla hyvä kunto:
Tein äsken mukavan pikku iltalenkin, ku muistin, että mun pitäis huomenna maksaa vuokra enkä ollu nostanu rahaa. Päätin sitten mennä kattomaan onko juna-asemalla bankomatia –no eipä löytyny. Aattelin sitten mennä kattomaan netistä lähimmän –ai mistä netistä?? Noh, lähin sitten käppäilemään lähimmälle ostarille, minkä Ansu mulle eilen opasti –no eipä löytyny sieltäkään! Vähän otti päähän siinä vaiheessa, mutta kävin vielä Tscharnegutin (tai Bern Betlehem tässä kuitissa lukee) ”ostarilla”, missä on vaan nuorisotalo ja joka ilta paljon teinejä, kunnallinen urheilutalo yms ja sieltä löyty. Jeh. Kone piti sellasta meteliä, että kuulu varmaan sisään taloihin PIIP PIPI PIIP. Mutta sain rahaa.
Huomenna sitten aikanen herätys, kun pitää kasilta mennä allekirjottamaan vuokrasopparia ja sitten 9.15 alkaa jo kielikurssi. Melkosta… Ois sitä voinu vielä vähän lomaillakin, mutta tutustuupahan ainaki varmaan ihmisiin.
Kuva vanhasta kaupungista mäen päältä otettuna:

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti