Murmeleina vuorilla

Katsotaan onnistuisko ehjän tekstin kirjottaminen nyt, kun koko ajan vahingossa deletoin puolet. Täytyy tässä heti alkuun mainita, että on kyllä hienoa, miten maailmasta löytyy noin vieraanvarasia ihmisiä ku Martin ja Pascal, jotka kutsuu kasan vaihtareita matkaan ja näyttää viikonlopun kotiseutujaan. Oli mahtava reissu ja oon kyllä kiitollinen! Sitten kun vielä sais nää kaks uskomaan, kun väittävät, että vaan kohteliaisuudesta sanon, että tykkäsin...

Perjantaiaamuna klo 8 pakattiin siis 2 autollista ihmisiä ja kamaa valmiiksi ja lähdettiin huristelemaan maisemareittiä kohti lopullista määränpäätämme St. Lucia, jossa sijaitsee Pascalin suvun mökki. Ensimmäinen stoppi pidettiin paikassa X, jossa juopoteltiin aamukahvit ja otettiin totta kai ensimmäinen ryhmäkuva. Vasemmalta oikeelle Sami, Liisa, Martin, Ansu, minä, Phil, Laura ja Pascal. Kuvasta puuttuu vielä Elin, joka oli kameran takana:

Tän jälkeen jatkettiin matkaa ylös vuorille maisemia kattelemaan ja kyllähän ne taas upeita olikin. Käytiin mm. Grimselpassilla, nähtiin Murmelitarha (tosin pilvisen sään takia pysyivät piilossa), josta tulikin sitten viikonlopun parhaat vitsit ja jääluolaanki eksyttiin.

Mahtavia maisemia:

Tässä kuva jääluolasta:

Ja luolan suuaukosta. Kuvassa oleva jäätikkö pienenee ilmastonmuutosten takia koko ajan. Olikohan vuodessa sulanu seitsemisen metriä... Melko ikävää.

Kun oltiin tsegattu nähtävyydet ja Martin ja Pascal oli ovelasti kaikille ei-kuskeille tarjonnut aperoksi lasilliset valkoviiniä, jatkettiin mikroautoilemaan keskelle alppeja. Oli mun eka kerta, ni vähän jänskätti, mutta oli sairaan kivaa! Saatiin rata ittellemme ja saatiin ajaa 45 minsaa 25fr/hlö, kun yleensä 10 minsasta joutuu maksamaan jo 20fr. Kivaa! Eka kierros meni vähän totuttelussa, mutta toka kierros suju jo paremmin ja pystyin vähän kilpailemaanki. Melko hyvin pysyin poikienki perässä, sanoisin, vaikka viime metreillä, ku olin kisaamassa Pascalia vastaan, ni meni mutka vähän pitkäks ja pyörähdin auton kanssa nurtsille... Heh.

Maija huristelemassa:

Täältä jatkettiin matkaa Martinin kotikylään Münsteriin. Käytiin ensin tankkaamassa autot Garage Nanzerilla, joka on siis herra Martin Nanzerin vanhempien autokorjaamo. Oli ehkä ihan hyvä ajotus, kun herran 45 litran tankkiin meni 44,15 litraa bensaa. Lounaspaikaksi Martin oli järkänny viereisessä kylässä olevan ravintolan, jossa Martinin tuttu mies tarjos meille 3 ruokalajin lounaan halpaan hintaan. Kylläisinä sitten kierreltiin Martinin kotikylää, Münsteriä, jossa on niinkin paljon kuin 400 asukasta. Martinin ikäsiä on siis kokonaista 8 kappaletta. Mukava paikka kuitenkin ja todella nätti. Ihan ku jostain Sveitsi-matkaoppaasta. Alpit, alppitaloja, lehmiä kellot kaulassa, vanha kirkko jne.

Tässä maisemaa Martinin lapsuuden seudulta:

Ja kauempaa fudiskentältä otettu kuva koko kylästä:

Täältä jatkettiin Vispin kautta, jossa käytiin kaupassa, sitten kohti Pascalin kotikylää, joka on niinkin iso kuin 1000 ihmistä. Viininviljelyseutua, taitaa Pascalin vanhemmatkin olla kyseisessä hommassa.

Laura ja Phil Pascalin vanhempien talon edessä. Nätti on!:

Täältä haettiin siis ainoostaan mökin avaimet. Ehittiin kuitenkin kattoa viinitarhaa viereisellä pihalla ja Sami kerto, miten viiniä valmistetaan: revitään puskasta lehti ja kaadetaan vodkaa päälle. Näinpä juur.

Mökille mentiin sitten mutkasta tietä ylös vuorta pitkin. Matka ei kestänyt enää kauaa, joskin sitä hiukkasen pitkitti Martinin eksyminen naapurikylään. Pöllö. Perillä oltiin klo 8 illalla, joten auringonlasku tuli pian:

Piha oli kätsy, kun siellä oli beer cooler tai toiselta nimeltään suomalainen järvi:

Illalla herkuteltiin raclettea, namnam. Oli eka kerta, kun sitä maistoin. Pascal toimi juustomestarina. Takana oleva grilli toiselta nimeltään suomalainen sauna:

Ilta meni melko pitkäksi ja huipentui mm. Martinin esittämiin 80-luvun hittibiiseihin. Lauantaina heräsin silti jostais syystä jo klo8 ja ylös nousin 8.30 ja päätin muita odotellessa sitten vähän siivoilla. Hengailtiin aamupäivä kunnes viimestekin nous ylös sateen loppuessa hetkeks iltapäivällä ja päätettiin sitten matkata vaeltelemaan vuorille.

Tässä lauantaina otettu kuva Pascalin mökistä. Melkoset näkymät! Ja mökki muutenkin mukava, oikein hyvin mahduttiin kaikki nukkumaan ja mökkifiilistä, kun sähkö tulee aurinkopaneeleista ja suihkua ei ole, ainoostaan kylmää vuorilähdevettä, joka kylläkin tuli hanasta. Talon paikalla on ilmeisesti ennen tallannu lehmiä:

Eikö näytäkin melko turistioppaalta tuo Pascal maastonvihreissä tamineissaan? Elin on selän takana laamoja piilossa:

Tästä matka jatkui funicularille, jolla matkattiin ylös vuorelle. Harmittavasti tässä vaiheessa sade palas ja saatiin tallustaa melko märkinä, haluttiin silti urheina jatkaa pisintä reittiä. Reitti oli planeettapolku, joka lähti auringosta ja pääty plutoon ja planeettojen välimatkat oli suhteutettu oikeisiin välimatkoihin. Hauskaa oli tuo luonnossa tallustelu vaihteen vuoksi, vaikka jossain vaiheessa ennen huippua meinas Maijalta loppua kunto ja happi kesken. Selvisin kuitenkin muitten mukana huipulle asti, hieman hengästyneenä, mutta tyytyväisenä valloituksesta.

Onnelliset vuoren valloittajat huipulla:

Näkymät toiseen suuntaan. Oli kyllä kiipeemisen arvosta, vaikka arska ei paistanukaan ja sen takia näkymät eivät ihan täydelliset ollu:

Takas tullessa grillailtiin ja kyllä ruoka tässä vaiheessa porukalle maistuki. Ilta meni tavanomasissa merkeissä syöpötellessä ja juopotellessa siis ja murmelivitsejä kerrottaessa. Neljältä pääsin petiin ja tällä kertaa nukuin sikeesti 11.30 asti. En tiiä oliko Ansun lainaamilla korvatulpilla osuutta asiaan. Se kun tuppas vähän kuorsaamaan...

Sunnuntai menikin pitkälti hengailessa ja rauhallisesti pakkaillessa. Vaikka ei oikeen mitään tehnykään, niin kotona oltiin joskus kymmenen aikaan illalla. Matkalla käytiin toki kattomassa yhtä linnaa, jonka pihalla nähtiin rotta, hyi, ja Geneve-järven rannalla sijaitsevaa Montreauxia, jossa nähtiin mm. Freddie Mercuryn patsas. Nätti mesta oli, mutta muutamia hiukka kalliihkoja kauppoja...

Illalla oli kyllä ihana pestä hiet pois suihkussa ja vaihtaa puhtaat vaatteet päälle. Mentiin vielä ykköskerrokseen morjenstamaan Villeä, joka lähti tänä aamuna Suomeen. Sniff. Kuultiin myös, että oltiin missattu perjantaina läksiäisbileet, jotka oli ensimmäiset tänä keväänä, missä kävi poliisi. Melkosta. Vähän väskäs, mutta klo 2 asti meni silti. Tänään maittoki uni sen mukasesti ja mitään en oikeestan oo vielä tehny. Onneks täällä juhlitaan tänään toista helluntaipäivää ja huomenna vasta on luentoja.

Pahoittelut, että tekstistä tuli taas melkoisen pitkä. Pidän tätä kuitenkin teidän lisäksenne itteni vuoksi, kun en muun laista päiväkirjaa oo pitäny ja sen takia haluun tänne asioita mahdollisimman yksityiskohtasesti. Ja, jossei jaksa lukea, niin kuvien kattomisessa ei mee kauaa :) Täytyy kuitenkin vielä sanoa, että aivan mahtava reissu oli!

Oder wie es Maija ausdrückt: "Wir trinken nicht nur, wir reisen auch"

Jepjep. Maijan 15 minutes of fame paikallisessa Studiversum-lehdessä. Hiukkasen asiayhteydestä poistettuna =) Oikeesti tää vaihtokausi on ollu varmaan mun rauhallisinta aikaa biletyksen suhteen, veikkaisin. Viime viikon Les Amisin reissu tais olla eka vapun jälkeen. Seuraavan kerran meen ehkä ens viikon lauantaina, ku on Unifest.Toinen hieno quote koskien 30ECTS:n saavuttamista: "Die sind zwar nicht die Probleme von Maija aus Finnland, doch auch sie hat ihre sorgen: Ich glaube nicht, dass der Stoff hier in der Schweiz schwieriger ist. Dass ich aber jedes Wochenende verreisen will, macht es natürlich nicht einfacher." Väitinkö mä, ettei se tuota ongelmia? Whaaaaat?! En väittäny, tarkotin vaan, että asiat sinänsä ei oo vaikeempia. Meitä oli tuossa haastattelussa melkeen 10 ihmistä ja nää on ainoot lauseet, mitkä ne laittaa lehteen??? Noh, huijasin, onpa siellä Rasaltakin lausahdus: "Studieren spielt hier überhaupt keine Rolle" :D

Täällä on taas helle. Aivan mahtavaa, ainakin silloin, ku ei joudu kärvistelemään luennoilla. Eilen päätin siis, että en mene mun 16-18 luennolle vaan sen sijaan luin kalvot uima-altaalla. Luulin, että vesi ois n. 15 astetta, mutta se olikin ensin +21 ja myöhemmin muuttu +22 asteisek! Päätin siis käydä ostamassa kameran, viedä arvotavarat kotiin (viime viikosta viisastuneena...) ja tulla takas uimaan kunnolla. Näin teinkin, löysin jopa kaupan, jossa mun kameraa myydään. Pikkasen kalliimmalla, ku oisin halunnu, mutta toivottavasti vakuutus korvaa. Siellä oli käyny myös aiemmin päivällä joku, jolta oli varastettu akku ja eilen joku, jolta oli varastettu kamera. Hyvä sille liikkeelle ;) Myyjä oli vähän turhan perusteellinen ja selitti mm. 4 viikon Suomen matkastaan. Selvisin kuitenkin viimeisen haluamani värisen kameran kanssa kotiin ja illalla pääsin vielä altaalle. Uin uima-altaan 10 kertaa päästä päähän. Altaassa olevasta uimaradasta päättelin ensin altaan pituudeks 50 metriä, mutta uidessa totesin, että pakko sen on 100m olla. Oletin siis uivani kilometrin ja kuluneen ajan perusteella (menin sinne 17:11 junalla eli uimassa olin varmasti reilusti ennen puolta ja rantauduin 18:15) päättelin, että vähintäänkin kilsa siinä oli oltava, vaikka hidas uimari oonki. Kotona Timo ei uskonu mun tarinaa ja katto satelliittikuvasta, että allas on 0,1 mailia pitkä eli uinkin mailin :D Tänään onki ollu varsinki vasen käsi niin kipee, että huh. Huomaa, etten oo urheillu täällä kertaakaan. Oisin halunnu siis tosta innostuneena mennä tänään uudestaan uimaan, mutta ei ollu aikaa, kun aamulla kuvittelin ulkona olevan viileää, kun aurinko ei paistanu. Menin sitte vasta myöhemmin ulos ja siellä oli ihan tukahduttavan kuuma! Meinasin kuolla sinne... Pakko olla lähempänä 30 astetta...

Kun vihdoin päästiin luennosta ja ryhmätyöstä (miks kaikki takertuu pikkuseikkoihin? Aivan sama! Se on härreguud 2% arvosanasta...), niin ehdin kuin ehdinkin junaan, mihin halusin. Mutta. Oon aina ihmetelly, että miten porukka onnistuu menemään väärään suuntaan menevään junaan, kun taulussa lukee, mihin se on menossa. (Okei, ne lähtee samalta raiteelta, et sinänsä loogita). Noh, tänään mun juna lähti oikeeseen suuntaan, muttei pysähtyny Bümplizissä ja päädyin Gümmeneen! Otti pikkasen päähän. Luulin, että kaikki Neuchatelin junat pysähtyy meijän pysäkillä. Ei sit näköjään... Nyt tiedän senki. En vaan sitä, että mistä nää junat erottaa toisistaan. Pöh.

Nyt on pakko mennä lämmittämään ruokaa, kun jäi lounas vähän pieneks, kun ostin salaatin take awayna ja unohin ottaa haarukan. Prkl.

Teksti on melkoista ajatuksen juoksua, kun kirjotin vaan mitä mieleen juolahti välittämättä hirveesti järjestyksestä tai kappalejaosta. Tällä kertaa näin.

Posso pagero con la carte di credito? -matkailua italiaksi

Laitoin viikko sitten skypeen tekstin, että kuka lähtee mun kanssa Luganoon/Milanoon/Geneveen/Baseliin. Olin ajatellut, että tekisin yhen pidemmän reissun (Lugano tai Milano) perjantaina ja lyhemmän reissun (Geneve tai Basel) lauantaina. Kävikin sitten niin, että Terese ja Felicity innostu ideasta ja lähettiinkin perjantaina Luganoon ja sieltä vielä lauantaina Felicityn kanssa Milanoon ja otsikossa olevalla Felicityn ainoalla osaamalla italiankielisellä lauseella yritettiin sitten viikonloppu pärjätä.

Matkaan lähdettiin sitten perjantaiaamuna. Kaikki meni hyvin, kunnes juna saapui Zürichiin ja pysähty juuri ennen asemaa: ”Valitettavasti asemalla on ruuhkaa emmekä pysty vielä ajamaan laiturille. Pahoittelemme. Jatkoyhteyksille on ilmoitettu ja junat odottavat asemalla saapumistamme”. Noh, arvatkaa vaan odottiko meijän juna… Noh, hengattiin sitten ylimääränen tunti Zürochissä ja mentiin seuraavalla junalla. Vähän harmitti, kun sen lisäks, että nyt oltiin tuntia myöhemmin perillä ei saatukaan suoraa junaa vaan jouduttiin vielä Arth-Goldaussa vaihtamaan. Loppumatka meni kuitenkin hyvin.

Olin kuullu, että Sveitsin italiankielinen alue, Ticino, jossa Lugano sijaitsee, on todella kaunista ja näyttää ihan Italialta. Silti kaupunki yllätti mut täysin! Bernin vesisateen sijaan kaupungissa oli KUUMA, maisemat oli mielettömän kauniit kukkuloineen ja järvineen ja kaupungissa kasvo mm. palmuja! Ihan kun ois välimeren rannalla ollu…

Kattokaa itse:

Ja vielä vähän toiseen suuntaan kuvattuna järven kanssa:


Noh, suunnistettiin seuraavaksi LonelyPlanetissa mainittuun hostelliin, mutta ylläripylläri paikka oli täynnä. Torstaihan kun oli vapaapäivä ja me oltiin paikalla vasta pe. Mentiin sitten takas asemalle turisti-infoon kyselemään hotelleista. Siellä työskentelevä miekkonen sitten ilmoitti, että hotelleista vastaava naikkonen on paikalla puolen tunnin kuluttua. Mentiin sitten viereiseen paikkaan pastalle ja syötyämme uudestaan infoon. Tällä kertaa meitä onnisti paremmin ja saimme apua. Naikkonenkin meille totesi, että todella täyttä on koko kaupungissa, mitä en todellakaan tuolla säällä ihmettele, mutta soitettuaan pari paikkaa läpi löys meille hotellihuoneen, joka vieläpä sopi meijän budjettiin. Kun oltiin varauduttu kerrossänkyyn 16-hengen hostellihuoneessa 4-hengen huone omalla vessalla/suihkulla, telkkarilla, baarikaapilla ja aamupalalla oli aika luksusta. Eikä hotelli ees ollu kaukana keskustasta. Luksusta! Sinänsä tosin harmi, että suunniteltiin myös viiden tähden hotelliin menemistä ja valokuvia tytöistä reppumatkalaisina…

Tytöt hotellihuoneessa:

Käytiin viemässä tavarat hotellille ja lähdettiin kattelemaan kaupunkia. Kaunista. Ei siis ihme, että kaupunki näyttää Italialta, kun Sveitsin muodon takia se on käytännössä keskellä Italiaa. Ainoa ero on, että Sveitsin ollessa rikkaampi kadut ovat paljon puhtaampia kuin rajan takana. Luganossa on kolmanneksi eniten pankkeja sveitsissä. Turisteja paikassa on paljon ja hotelleja sen mukasesti. Ja totta kai opiskelijabujetille sopivat kaupat Rolexista Vuittoniin…

Tässä yksi katukuva. Oikeasti otettu vasta mun ja Felicityn lähdön jälkeen:

Syötiin ihanaa italialaista jäätelöä, käytiin kauniissa kukkapuistossa kävelemässa ja pikkusella rannalla istustekelemassa, kahvilla/viinillä/oliiveilla terassilla ja lopulta myöhempään illalla kirjaimellisesti ulkona syömässä. Pastaa ja oikein hyvää viiniä. Ainoa asia, mikä kaikkia pikkuriikkisen harmitti oli, että paikka oli ihan yltiöromanttinen ja oltiin tyttöporukalla liikkeellä.

Tästä portista oli kuva joka toisessa postikortissa:

Maija rannalla:

Ja vielä yks ihastelumaisemakuva:

Aamulla sitten noustiin ylös, käytiin nauttimassa hotelliaamiaista ja matkattiin Felicityn kanssa Milanoon Teresen jäädessä Luganoon ottamaan aurinkoa. Heihei Lugano!

Matka kesti ainoostaan tunnin, joten meillä oli hyvin aikaa seikkailla Italiassa. Selvittiin kuin selvittiinkin Milanon ainoan must-nähtävyyden, Duomon, luokse metrolla pienen juna-asemaseikkailun jälkeen. Tämän pakollisen nähtävyyden jälkeen oltiinkin sitten valmiita shoppailemaan. Naiset+Milano ei oo lompakon kannalta hyvä yhdistelmä. Tällä kertaa jopa mulla kului AIVAN LIIKAA rahaa. Italialaisissa on se hyvä puoli, että niitten vaatekoot on pienempiä kuin Euroopassa keskimäärin, joten jopa mulleki löyty vaatteita… Löytypä jopa liian pieniäki! (Esim Zürichin Zarassa, kuten Helsingissäkin, koot alkaa useimmiten M:stä…)
Ostin:
-1 kesätopin
-2 biletoppia
-2 huivia
-1 viiden euron aurinkolasit (että pärjään, kunnes saan vakuutusrahat rikkimenneistä kalleista laseista)
-2 lyhythihasta kesäkauluspaitaa
-1 kauluspaidan
-1 mekon
-1 iltapukukankaisen punasen polvipitusen hameen

Se mekko on mun ehdoton lemppari. Sellanen valkonen sinisillä ja ruskeilla kuvioilla sellasta pellavan näköstä kangasta, joka on just hyvä kesäjuhliin. Aivan herkku!

Tässä vaiheessa onneks jäätelön jälkeen loppu aika kesken ja piti lähteä kotimatkalle. Perillä kotona oltiin vasta yhentoista jälkeen illalla, koska ylläripylläri juna oli jälleen jostain syystä 25 minsaa myöhässä ja missattiin meidän jatkoyhteys. Vannon, että tästä lähtien käytän vaan suoria junayhteyksiä! Sellasiakin siis Milanosta Berniin on… Noh, saatiinpahan 45 minuuttia viettää sitten Brigissä, joka oli oikein kaunis, mutta turisteja täynnä oleva alppikylä. Melko korkeella tais olla, koska lunta oli huipuilla, jotka ei kovin korkeilta vaikuttanu.

Tänään onki sitten pitäny hiukkasen tehdä kouluhommia, vaikka jopa Bernissä on taas paistanu aurinko ja ollu säätiedotuksen mukaan 25 astetta (mulla ei oo lämpömittaria). Kohta on viikonloppu ohi ja pääsen odottamaan ens viikonloppua jolloin suuntana Martinin ja Pascalin järkkäämä reissu niiden kotipaikkakunnalle Wallis-nimiseen kantoniin. Pikkasen viileämpi viikonloppu oletettavasti tulossa siis, kun Martin laitto kuvaviestiä ja siellä oli lunta. Hrr…

Kuvia Milanosta lisäilen sitten, kun Felicity saa aikaseks laittaa niitä Facebookiin. Huomenna tarkotus mennä poliisilaitokselle tekemään rikosilmotus kamerasta, että toivottavasti saisin uuden pian vakuutusyhtiöltä…

Bis bald!

Sveitsissä ei ole rikollisuutta?

Prkl. Näin mulle on moni hokenu. Mutta mun kamera varastettiin eilen. Noh, toivottavasti vakuutus korvaa suurimman osan. Se oli kuitenkin vasta 2kk vanha ja mulle ihan täydellinen [huoh]. Mutta että kuvia ei oo blogiin siis tulossa vähään aikaan...

Oltiin siis eilen Les Amisissa ja siellä oli kerranki ihan täyttä, mikä oli hauskaa. Jossain vaiheessa kuitenkin, yks toinen suomalainen vaihtari kuulutti, että siltä on varastettu lompakko ja samalla huomasin kamerani kadonneen. Baarimikko ilmotti, että oli nähny siellä kaks epäilyttävän näköstä tyyppiä, jotka lähti pois heti, kun se huomas ne... Pah.

Jatkettiin sieltä sitten kuitenkin Sous Souliin, kun eipä sille kameralle mitään voinu. Jotenki kuitenki fiilis vähän poissa, vaikka eka aattelin, että eipä siinä mitään, jatketaan iltaa ja hoidetaan asia aamulla kuntoon. Joten hirmu kauaa ei siellä Sous Soulissa viihdytty vaan lähettiin vesisateessa ostamaan nälkäsille miekkosille dönerit ja taksilla kotiin.

Ai nii! Oltiin eilen myös Camille Blochin suklaatehtaalla. Namnam. Ostin sieltä myös paljon mukaan. Maistoin eilen itelleni ostamiani passionhedelmä- ja tummasuklaamoussesuklaata. Namnam. Nyt on sitten nähty sekä juuston että suklaan valmistus :)

Maijan silmät loistaa suklaamaistiastiskin luona:

Onnellisia ihmisiä kassit täynnä suklaata:

Tässä vielä bonarina Teresen ja Villen näyttämää meininkiä Les Amisissa:

Huomenna Teresen (ja ehkä Felicityn) kanssa Luganoon, Ticinoon eli sveitsin italiankieliselle alueella ja lauantaina toivottavasti tällä kertaa onnistuneemmin Milanoon. Jesh!

Vko 19

Hassua, tiistaina tuli 2,5 vuotta seurustelua täyteen Timon kanssa. Timokin luovutti ja suostui tähän laskutekniikkaan, kun ei parempaakaan vuosipäivää keksiny ;)

Lopetin juuri jääkiekon kattomisen alakerran skriiniltä ranskankielisellä selostuksella. 3-0:sta, sori vaan, en usko Suomen enää nousevan… Minttukaakao maistu silti :)

Tää on ollu melko rauhallinen viikko, en mä aina oo baarissa. Torstaina ois vähän himottanu, mutta olin sit kutienki kiltisti ja katoin euroviisujen semifinaalia suomi-usa-porukalla. Lähinnä sen takia, että Bierhübeli, minne osa oli menossa, oli loppuunmyyty. Oltiin tehty päivällä 10 (!) tuntia meijän ryhmätyötä, että sen ois paree olla hyvä.

Perjantaina pidin virallisen rentoutumispäivän enkä tehny MITÄÄN. Paitsi illalla lähin kattomaan Heartbreak Hotelia tyttöjen kanssa. Ruotsalainen leffa saksan ja ranskankielisillä tekstityksillä, melkosta. Oli kyllä hauska! Suosittelen ainaki naispuolisille lukijoille. Baarikohtauksista mietittiin, että sveitsiläiset ei varmaan tajunnu, että Ruotsissa (tai Suomessa) tollasta vois oikeestikin tapahtua. Ei täällä oo sellasta. Oli vähän hassua, kun sveitsiläiset sai leffan aikana ahaa-elämyksiä ruotsalaisista sanoista ja toisteli niitä meijän takana ”ensam”. Näillä on muuten outo tapa, että leffojen keskellä on tauko?! Siis ymmärrän kyllä tavan teattereissa, mutta että leffassa?! Ja silloin kuuluu ostaa jäätelöä. Ei kyllä ostettu, mutta ehkä ens kerralla…

Eilen oltiin tyttöjen kanssa Zürichissä, Minna, Elinin ja Teresen siis. Nähtävyydet oli jo nähty, joten täysin shoppailumatkalla :D En kyllä ostanu ku yhen topin, onneks. Muilla tais mennä vähän enemmän rahaa… Mutta oli ne niitten löydökset ihan niitten näkösiäki. Ja Nikko näytti meille italialaisjätskipaikan, NAM! Taivaallista...

Illalla oli tarkotus ostaa jotain pientä ja mennä Minnalle kattomaan euroviisuja, mutta mulla tuli päivän aikana hirvee päänsärky ja jouduin sitten tulemaan kotiin.Oli kyllä viisas ratkasu, koska särkylääkkeestä huolimatta pipi ei menny pois ja oksensin 3 kertaa… En tiedä oliko migreeni vai auringonpistos tai jotain siltä väliltä. Tänääki vielä vähän kumma olo, vaikka nukuin melkeen kahteentoista. Noh, täytynee mennä ajoissa nukkumaan ja toivoa, että huomenna on parempi päivä. Onneks ens viikolla on helatorstai, ni on 4 päivän viikonloppu!

Tää ei liity mihinkään, mutta täällä on helppo seurata omaa kulutustaan. Puoleen väliin mennessä menny esim:
1. 1 hoitoaine
2. melkeen 2 shampoota
3. 1 hammastahnatuubi
4. 1 sheivausgeeli
5. 1 hiuslakka
6. Pikku purkki soijaa
7. purkki margariinia
8. 3/4 purkkia sweet chili saucea
9. 2 pussia mysliä
10. ketsuppia en oo vielä avannukaan, vaikka sen ostin
jne

Mutta mielenkiintosempiin ja ihanempiin ja kivempiin ja mahtavempiin uutisiin:
Pääsen ehkä/varmaan/luultavasti/tod.näk (ei uskalla sanoa ennen ku matka on varattu) lokakuussa Timon perheen kanssa 2 viikoks Uuteen Seelantiin!!! NIIN siistiä!

Victorinoxia ja viittausta katsomassa

Taas on mennyt viikko niin nopeesti, että heikkohermosta luulis jo huimaavan.

Meidän pitää tehdä Corporate brand management 2 –kurssille esitelä Victorinoxista, joka siis valmistaa sveitsiläiset armeijaveitset. Tästä saatiin idea lähteä käymään Swiss Knife Valleynakin tunnetuun Ibachiin, jossa kyseisen lafkan tehdas sijaitsee. Alun perin tarkoituksena oli lähinnä saada lisätietoa yrityksestä, se kun on perhefirma, josta ei ihan liikaa tietoa netistä löydy. Ei ole esim vuosikertomusta, mistä saisi edes perusluvut kuten liikevaihdon kaivettua. Tämä kuitenkin korjaantui sillä, että otin yhteyttä Victorinoxiin ja sain postissa hienon medialle ja partnereille tähdätyn powepoint-esitelmän, josta löyty paljon kaipaamaamme lisätietoa (jostain syystä kirjeen kera, jossa pahoiteltiin, että eivät pysty täyttämään toivettani, vaikka sen tekivätkin). Lähdimme siis matkaan suurimaks osaks ihan oman mielenkiinnon takia.

Perjantaiaamuna matkasimme sitten to the middle of nowhere. Oikeesti. Ostettiin Anselmin kanssa liput eri asemilta ja kummallekin myyjälle piti tavata “I-B-A-C-H”. ”Victorinox”. Ei meinannu ymmärtää saksaks eikä enkuks. Noh, kuvaruudulta sitte näytin, että ”tonne kiitos”. Karl Elsenerhän aikanaan yli sata vuotta sitten perusti firman tonne sen takia, että siellä ei ollu tarpeeks työpaikkoja. Nykyään Ibachin tehdaskompleksi työllistää 900 ihmistä eikä ketään oo irtisanottu 70 vuoteen. Paikka on silti täyttä landea. ”It SMELLS like in the middle of nowhere” sano Linn. Löydettiin kuitenki perille, ehkä siks, että paikassa ei oikee paljo mitää muuta ollukaan. Vicotrinoxin tehtaan edusta:

Pienoinen pettymys oli, että paikassa oli ainoostaan kauppa, ei mitään museon tapasta, mitä oltiin vähän toivottu. Mutta silti viihdyttiin paikassa melko pitkään ja taisi jokainen sieltä jotain löytää. Minäkin sen, minkä takia sinne oikeestaan tulinki. Yksi myyjättäristä oli todella mukava ja olisi halunnut päästää meijät näkemään myös tehtaan tilat, kun kerrottiin esitelmästämme, mutta muut myyjättäret oli todella nihkeitä ja asiaa vastaan, huoh. Harmi, ois ollu niin kiva, erityisesti logistiikan lukijana, nähdä tehdas sisältäpäin.

Aikamme paikalla pyörittyämme, syötyämme ja uudelleen paikalla pyörittyämme (,koska Elin teki saman ku minä viime viikolla ja missas junan, ku oli ollu bileissä edellisiltana ja tuli pari tuntia jälestä,) lähettiin kävellen ettimään reittiä pois in the middle of nowheresta ja kyllähän me Schwyzin juna-asemalle löydettiinkin lopulta. Varsinainen menomesta, juna Luzerniin kahen tunnin välein. Luzernissa pyörittiin vielä jonnin aikaa, jotta näytettiin siellä käymättömille kaupunkia ja, että sain käytettyä gleis7:iä ja pääsin ilmaseks kotiin.

Tänään sen sijaan matkattiin Glarusiin. Glarus on toinen Sveitsin ainoista kantoneista, joissa toimii edelleen vanhanaikainen todella suora demokratia: kerran vuodessa ihmiset kokoontuvat keskellä kaupunkia olevalle aukiolle ns. ”Landsgemeinde”:en, joka on kantonin korkein päättävä elin. Äänioikeutetut seisovat ringissä ja äänestävät viittaamalla. Ääniä ei lasketa vaan luku katsotaan silmämääräisesti. Kantonilla on edustajisto ja hallitus, mutta niiden päätökset ei tule voimaan ellei niitä hyväksytä seuraavassa Landsgemeindessa.

Perillä oli kunnon koiranilma. Vettä sato nii, ettei mitään rajaa. Mutta olihan se silti nähtävä. Päivä olikin historiallinen, kun landsgemeinde päätti muuttaa äänestysikärajan 16-vuoteen ensimmäisenä kantonina Sveitsissä. Itse tosin tämän äänestyksen missasin, kun olin kahvilassa pakoilemassa sadetta, mutta seuraavan äänestyksen näin. Oli se jännää. Paria meistä myös haastateltiin telkkariin ja kysyttiin mielipidettä tosta ikärajan muuttamisesta. Mäkin saatan näkyä telkkarissa jopa parilla kanavalla.

Sotilaita saattelemassa kaupungin tärkeimpiä hölöjä Landsgemeindeen:

Tässä viittauksessa tais vasemmalla olevat herrat olla vähän yssisseen mielipiteensä kanssa:

Landsgemeinden jälkeen meidän oli tarkotus lähteä järvelle grillailemaan, mutta sateen takia muutettiin suunnitelmaa ja lähdettiin käymään Zürichissä. Olisin halunnu nähä isän, kun on täällä työmatkalla, mutta isä oli 20 minsan junamatkan päässä lopettamassa golfkierrosta enkä voinu sinne lähteä, ku oli vaan 2 tuntia aikaa. Jäin siis Zürichiin ja näin kaupunkia vielä vähän sen päälle, mitä sitä Timon kanssa pääsiäisenä näin. Käytiin Grossmünsterin sisällä ja Muttermunsterin Marc Chagallin maalaamia ikkunoita kattomassa. Myös pankkien pääkonttorit nähtiin Bahnhofstrassella. Ja bongasin myös paikan, josta ostin viimeks itelleni kengät ja, missä käytiin Timon kanssa viinilasillisilla. Hih.

Zürichissä paistokin jo aurinko:

Nähtiin Dumbojaki. Raukkaparat sirkuksessa:

Ja nyt taas sunnuntai-ilta, mikä tarkottaa, että huomenna on maanantai. Pelottaa, kun tietää, että kesäkuuhun ja tentteihin ei oo enää liian pitkään. Kohta pitäis ehkä alkaa vähän enemmän panostamaan. Onneks mun ei omien laskujeni mukaan tartte päästä kuin kolmesta tentistä läpi, jos haluan pitää opintotuet. Kaheksasta pitäis päästä läpi, jos haluan saada loput apurahasta. Se kuulostaa jo melko ahdistavalta, joten en jaksa vielä kovin paljoa miettiä. Luennoilla käyn ihan mielelläni jo kuullakseni kieltä, mutta tuo muu opiskelu ei oikein hirmusesti oo inspannu. Onneks kursseista suurin osa on kuitenkin ainakin osittain mielenkiintosia, vaikka eivät varsinaisesti mun valmistumista edistäkään.

Tsiptsip. Ensi kertaan.

Puoliväli

"wapu ist beendet!!! kein alkohol mehr!!!!! BITTE!!!" lukee liettualaisella Rasalla skypessä. Itellä ei onneks ihan tollanen olo, mutta kuintekin vielä vähän vappuväsymystä, joten en kuitenkaan tee enää mitään fiksua eli voinenpa sitten vaikka ilostuttaa teitä, arvon lukijat, uudella sepustuksella.

Kuten otsikko kertoo, eilen oli mun vaihdon puoliväli. Ikävältä tuntuu. Ei tahdo pois! Mutta niin se vaan aika kuluu... Harmi.

Mutta zu der Sache. Tylsään tapaani kertoilen päivä kerrallaan tapatumista. Ihan ku ketään kiinnostais. Mut hähää, mä nyt vaan kirjotan näin.

Meillä oli viime viikon torstaina house party. Oli fantsua, mutta seurauksena se, että en sitten tajunnu laittaa herätyskelloa ja heräsin 8:10. Juna Milanoon ois lähteny 7:39. En sitten lähteny. ”Hyvin sä vedät” sanoi Juuso. Oikeassa on.

Noh, sen sijaan lähdin sitten lauantaina Luzerniin. Meinasin lähteä yssisseni, mutta kysyinkin Lauraa mukaan ja Laura kertoi olevansa jo menossa sinne kahden sveitsiläisen kanssa. Oltiinkin sitten siellä koko päivä ja oli hauskaa. Pari tuntia kierreltiin ensin Lauran kanssa kahestaan kaunista rantaa pitkin ja vähän vanhassa kaupungissakin. Vähän herätti ihmetystä, kun kuvassa oleva paraati lähti yhtäkkiä jostain hotellista liikkeelle:

Jossain vaiheessa ihmisten paidoista selvisi, että kyseessä on 30. vuosittainen "stadtlauf" eli kaupunkijuoksu. Ihan hirmusesti porukkaa! Jäätii hengailemaan kattomaan pikkusten lähtöä. Kertokaa onko toi kättelijä joku tärkeekin heppu? Kai se jostaina bundesratista on, jos oikein ymmärsin, jeh, paikallinen poliitikkokin siis nähty (kai):

Nähtiin myös joku maratoonari. Jee.

Tän seikkailun jäkeen nähtiin Gabriella ja sen kaveri Martin. Kyllä, sorruttiin syömään mäkkiruokaa. Pakko tunnustaa, ku on mun ainoa kuva Martinista ja Gabista... Mutta oli mun eka kerta täällä! Burger Kingiin sorruin jo silloin, ku Timo oli visiitillä. Mutta tuossa siis Martin, Gabi ja Laura. Gabi on täällä yliopiston suomenkurssilla ja Lauran pitäis siis sille tandem-parina (each one teach one @ KY) opettaa.

Syötiin ja lähdettiin sitten laivailemaan. Kaunista! Laivailtiin Vitznauhun asti ja sitten mietittiin, että mitäs nyt. Vitznau ei ole se maailman suurin mesta. Noh, otettiin sitte bussi Küssnachtiin ja sieltä juna takasin Luzerniin.

Pohdiskelin ääneen, että miksköhän Küssnachtin nimi on Küssnacht ja Gabriella selosti, että ”paikka on niin katolinen, että ne ei saa pussailla kuin yöllä. Silloin kaikki tulee ulos kaduille ja pussailee toisiaan”. Pidät tätä tämänhetkisenä totuutena, kunnes toisin todistetaan. Päädyttiin vielä terdelle, minkä seurauksena ei sitten ikinä päästykään niihin Minnan ja kumppaneiden grillibileisiin asti...

Sunnuntaina oli melko laiska päivä, vaikka ois pitäny tehä kouluhommia. Lähin Lauran ja venäläisen Sofian kanssa Stöckackerin ilmaseen maauimalaan ottamaan arskaa. That is life. Loikoiltiin siellä ja pulahdettiin jopa uimaan +17 asteiseen veteen. Hrr, melko virkistävää, sanoisin. Kuulemma, jos menee huhtikuussa uimaan, niin veden voi olettaa olevan kylmää. Ai jaa? Lähettiin pois, kun alko näyttää melko sateiselta. Onneks, koska illalla ukkosti. Oon kuitenki ylpee itestäni, että oon nyt uinu!

Tällä viikolla maanantai ei ollut normaali "möö, luennot alkaa taas"-maanantai, vaikka luennoilla olinki. Maanantaihan oli vappuaatto eikä sitä täälläkään viettämättä jätetty, no way. Ruotsalaiset oli organisoinu vappupiknikin Rosengarteniin, joten sinne siis illalla suunnattiin. Siistiä!

Kuvassa Ville, yks suomeakin melko hyvin osaava poika, jonka nimeä en muista ikinä, Martin ja Pascal:

Ja tässä Laura, Juan, Max ja minä. Näytänkö mä aina noin pöllämystyneeltä???

Loppuillasta jatkettiin vielä Anselmin, Villen, Riikan, Martinin ja Pascalin kanssa baariin. Martin sai nimittäin ma gradunsa kirjotettua, mistä voi nostaa hattua, sillä viikko sitten herralla oli vielä 50% kirjottamatta.... Hauskaa oli, että Pascalki jäi meijän seuraan klo 3 asti. Sen piti herätä klo 5 aamulla, ku oli menossa inttiin töihin vetämään ampumaharkkoja :D Kyllä se kuulemma 10km marssin jälkeen oli jo melko hereillä.

Pascal ja Martin in Cuba Bar. Ainoa mesta, missä on maanantaisinki porukkaa. Latinomiehiä ja pari hassua valkosta naista. Ja me.

Tiistaina meno jatku, kun oli vuoro meidän suomalaisten järkkäämän ulliskorvikkeen. Kokoonnuttiin "aina perinteisesti" (since vaihtarit 2006) yliopiston nurtsille hengailemaan. Kuoharin "poks" oli mukava ääni. Ja teki mun tuomat salmari ja minttukin kauppansa.

Tässä Elin (ruotsi), Rasa (liettua, joi melkeen koko mintun :D) ja Alex (englanti):

Tässä vaiheessa on näköjään mun kuvaamisinto lopahtanu. Kummissakin bileissä olin hyvin keskittyny toimimaan deejiinä ipodini kanssa. Ja soitettiinkin kaikki pelimiehestä bussipysäkillään. Kerranki!

Illalla vielä pilvien vallatessa paikan päätettiin pitää grillaussessio Fellergutin kattoterassilla. Nam! Raakamakkara ja maissi maistu taas namilta. Tän jälkeen olin kyllä jo niin puhki, että menin suosiolla nukkumaan kävästyäni vaan pikasesti alhaalla kattelemassa jatkoja, mutta osa sinne jäi vielä bilistä ja pöytätennistä pelailemaan ja ehkä jotain fudismatsia kattomaan. Heh.

Ja nukkumisesta huolimatta nyt väskää.