Victorinoxia ja viittausta katsomassa

Taas on mennyt viikko niin nopeesti, että heikkohermosta luulis jo huimaavan.

Meidän pitää tehdä Corporate brand management 2 –kurssille esitelä Victorinoxista, joka siis valmistaa sveitsiläiset armeijaveitset. Tästä saatiin idea lähteä käymään Swiss Knife Valleynakin tunnetuun Ibachiin, jossa kyseisen lafkan tehdas sijaitsee. Alun perin tarkoituksena oli lähinnä saada lisätietoa yrityksestä, se kun on perhefirma, josta ei ihan liikaa tietoa netistä löydy. Ei ole esim vuosikertomusta, mistä saisi edes perusluvut kuten liikevaihdon kaivettua. Tämä kuitenkin korjaantui sillä, että otin yhteyttä Victorinoxiin ja sain postissa hienon medialle ja partnereille tähdätyn powepoint-esitelmän, josta löyty paljon kaipaamaamme lisätietoa (jostain syystä kirjeen kera, jossa pahoiteltiin, että eivät pysty täyttämään toivettani, vaikka sen tekivätkin). Lähdimme siis matkaan suurimaks osaks ihan oman mielenkiinnon takia.

Perjantaiaamuna matkasimme sitten to the middle of nowhere. Oikeesti. Ostettiin Anselmin kanssa liput eri asemilta ja kummallekin myyjälle piti tavata “I-B-A-C-H”. ”Victorinox”. Ei meinannu ymmärtää saksaks eikä enkuks. Noh, kuvaruudulta sitte näytin, että ”tonne kiitos”. Karl Elsenerhän aikanaan yli sata vuotta sitten perusti firman tonne sen takia, että siellä ei ollu tarpeeks työpaikkoja. Nykyään Ibachin tehdaskompleksi työllistää 900 ihmistä eikä ketään oo irtisanottu 70 vuoteen. Paikka on silti täyttä landea. ”It SMELLS like in the middle of nowhere” sano Linn. Löydettiin kuitenki perille, ehkä siks, että paikassa ei oikee paljo mitää muuta ollukaan. Vicotrinoxin tehtaan edusta:

Pienoinen pettymys oli, että paikassa oli ainoostaan kauppa, ei mitään museon tapasta, mitä oltiin vähän toivottu. Mutta silti viihdyttiin paikassa melko pitkään ja taisi jokainen sieltä jotain löytää. Minäkin sen, minkä takia sinne oikeestaan tulinki. Yksi myyjättäristä oli todella mukava ja olisi halunnut päästää meijät näkemään myös tehtaan tilat, kun kerrottiin esitelmästämme, mutta muut myyjättäret oli todella nihkeitä ja asiaa vastaan, huoh. Harmi, ois ollu niin kiva, erityisesti logistiikan lukijana, nähdä tehdas sisältäpäin.

Aikamme paikalla pyörittyämme, syötyämme ja uudelleen paikalla pyörittyämme (,koska Elin teki saman ku minä viime viikolla ja missas junan, ku oli ollu bileissä edellisiltana ja tuli pari tuntia jälestä,) lähettiin kävellen ettimään reittiä pois in the middle of nowheresta ja kyllähän me Schwyzin juna-asemalle löydettiinkin lopulta. Varsinainen menomesta, juna Luzerniin kahen tunnin välein. Luzernissa pyörittiin vielä jonnin aikaa, jotta näytettiin siellä käymättömille kaupunkia ja, että sain käytettyä gleis7:iä ja pääsin ilmaseks kotiin.

Tänään sen sijaan matkattiin Glarusiin. Glarus on toinen Sveitsin ainoista kantoneista, joissa toimii edelleen vanhanaikainen todella suora demokratia: kerran vuodessa ihmiset kokoontuvat keskellä kaupunkia olevalle aukiolle ns. ”Landsgemeinde”:en, joka on kantonin korkein päättävä elin. Äänioikeutetut seisovat ringissä ja äänestävät viittaamalla. Ääniä ei lasketa vaan luku katsotaan silmämääräisesti. Kantonilla on edustajisto ja hallitus, mutta niiden päätökset ei tule voimaan ellei niitä hyväksytä seuraavassa Landsgemeindessa.

Perillä oli kunnon koiranilma. Vettä sato nii, ettei mitään rajaa. Mutta olihan se silti nähtävä. Päivä olikin historiallinen, kun landsgemeinde päätti muuttaa äänestysikärajan 16-vuoteen ensimmäisenä kantonina Sveitsissä. Itse tosin tämän äänestyksen missasin, kun olin kahvilassa pakoilemassa sadetta, mutta seuraavan äänestyksen näin. Oli se jännää. Paria meistä myös haastateltiin telkkariin ja kysyttiin mielipidettä tosta ikärajan muuttamisesta. Mäkin saatan näkyä telkkarissa jopa parilla kanavalla.

Sotilaita saattelemassa kaupungin tärkeimpiä hölöjä Landsgemeindeen:

Tässä viittauksessa tais vasemmalla olevat herrat olla vähän yssisseen mielipiteensä kanssa:

Landsgemeinden jälkeen meidän oli tarkotus lähteä järvelle grillailemaan, mutta sateen takia muutettiin suunnitelmaa ja lähdettiin käymään Zürichissä. Olisin halunnu nähä isän, kun on täällä työmatkalla, mutta isä oli 20 minsan junamatkan päässä lopettamassa golfkierrosta enkä voinu sinne lähteä, ku oli vaan 2 tuntia aikaa. Jäin siis Zürichiin ja näin kaupunkia vielä vähän sen päälle, mitä sitä Timon kanssa pääsiäisenä näin. Käytiin Grossmünsterin sisällä ja Muttermunsterin Marc Chagallin maalaamia ikkunoita kattomassa. Myös pankkien pääkonttorit nähtiin Bahnhofstrassella. Ja bongasin myös paikan, josta ostin viimeks itelleni kengät ja, missä käytiin Timon kanssa viinilasillisilla. Hih.

Zürichissä paistokin jo aurinko:

Nähtiin Dumbojaki. Raukkaparat sirkuksessa:

Ja nyt taas sunnuntai-ilta, mikä tarkottaa, että huomenna on maanantai. Pelottaa, kun tietää, että kesäkuuhun ja tentteihin ei oo enää liian pitkään. Kohta pitäis ehkä alkaa vähän enemmän panostamaan. Onneks mun ei omien laskujeni mukaan tartte päästä kuin kolmesta tentistä läpi, jos haluan pitää opintotuet. Kaheksasta pitäis päästä läpi, jos haluan saada loput apurahasta. Se kuulostaa jo melko ahdistavalta, joten en jaksa vielä kovin paljoa miettiä. Luennoilla käyn ihan mielelläni jo kuullakseni kieltä, mutta tuo muu opiskelu ei oikein hirmusesti oo inspannu. Onneks kursseista suurin osa on kuitenkin ainakin osittain mielenkiintosia, vaikka eivät varsinaisesti mun valmistumista edistäkään.

Tsiptsip. Ensi kertaan.